Turun kaupunginkirjasto täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Juhlavuonna toteutimme Lukulampun alla Keltanokat ja konkarit -tapahtuman, jossa iäkkäät ihmiset ja esikoululaiset tuotiin yhteen vaihtamaan ajatuksia entisajan lainastosta ja nykyajan kirjastosta. Keltanokat ja konkarit järjestettiin huhtikuussa 2013 viisi kertaa.
Hommassa oli alusta asti mukana kaksi teatterialan ammattilaista, Kati Urho ja Suvi Kanniainen. Heidän tehtävänään oli tuottaa tarina jonka pohjalta on helppo virittyä juttelemaan. Kati ja Suvi saivat prosessin alussa peruspaketin kirjaston historiasta, ja heidät vietiin tutkimaan antiikkisia kirjastovälineitä. Tältä pohjalta syntyi metka juttu Lainasta ja Lorusta. Laina on vanhan kirjastotalon kellarissa kummitteleva kirjastonhoitaja ja Loru on hieman yksinäinen esikoululainen joka yrittää opetella lukemaan. Tarina on hykerryttävä kaksikymmentä minuuttia liikettä ja kirjastohistoriaa, hyviä repliikkejä ja koomisia käänteitä, ja lopuksi vielä kirjastolaulu.
Lainan ja Lorun tarinan jälkeen alkaa sitten kirjaston osuus jossa kysellään ensimmäisiä kirjastokokemuksia ja jaetaan ihmiset sopiviin joukkueisiin tekemään ryhmätyötä. Jokaisessa pöydässä on jokin kirjastohistoriaan liittyvä esine jonka käyttötarkoitus pitää ensin arvata, ja sitten esineen pohjalta kehitellään ryhmätyönä tarina, lause lauseelta. Lopuksi saa mennä katsomaan vanhojen kirjojen näyttelyä ja leimata kirjaston leimalla postikortin jonka saa vielä kotiin muistoksi.
Keltanokat ja konkarit järjestivät meille hauskoja aamuja.
Tarinoista tuli vauhdikkaita, nokkelia ja hassuja, ja osallistujat ulvoivat välillä naurusta kun tarinat luettiin lopuksi ääneen. Pöydissä syntyi myös spontaaneja keskusteluja lasten ja vanhusten välillä. Oli myös asioita joita ei oltu osattu ottaa huomioon. Pöydät olisi voitu laittaa kauemmas toisistaan niin etteivät pöytäseurueet häiritse toisiaan. Pöydissä olisi tarvittu enemmän kuin yksi vetäjä. Lapset ja palvelutalojen väki olisi voitu paremmin plaseerata ja sekoittaa, jotta syntyy vielä enemmän kontakteja.
Kirjastoalan koulutukseen saisi jatkossa mielellään sisältyä yhteisöpedagogiikan opintoja. Kirjastoissa tehdään koko ajan enemmän asioita, joissa saatetaan ihmisiä yhteen, mutta kirjastoammattilaiset ovat asiassa kohtalaisen keltanokkia. Miten luoda rento tila jossa ihmisten on luonteva kohdata? Mikä toimii ja mikä ei? Mitä pitää ottaa huomioon? Yleinen kirjasto on elävä foorumi, mutta alan koulutus tähtää perinteisesti etenkin tiedon ja materiaalien, ei niinkään ihmisten hallintaan. Ihmisiähän ei voi live-tilanteessa mitenkään hallita, mutta tapahtumien suunnittelussa voi kehittyä.
Ella Mustamo
Lukulampun valossa 